<![CDATA[STIMILON-NOLIMITS - Blogi]]>Tue, 15 Sep 2020 01:22:30 +0200Weebly<![CDATA[Oppimisen iloa]]>Mon, 14 Sep 2020 11:36:41 GMThttp://stimilon.fi/blogi/oppimisen-iloaUuden oppiminen on aina ollut minulle mieluisaa. Vaikka välillä jotkut asiat hirvittävät, on entinen esimieheni Aki Heiskanen oikeassa sanoessaan, että haasteita ihminen kaipaa. Haasteita oli edellisellä viikolla ihan mukavasti. Sain tehtyä vihdoin Vuokraveneenkuljettajan lupakirjan loppuun ja sainkin Trafista veneilypuolelta jo loppuviikosta sähköisen todistuksen. Lupakirjan saanti edellytti kuitenkin taitokokeen tekemistä hyväksytylle taholle ja kiitos Lahden Navigaatioseuran kommodorille Pasille järjestelyistä, niin pystyin keskiviikkona tekemään taitokokeen Kesäpurje Oy:n Mika Piiroiselle. Suurkiitos Mikalle mukavatunnelmaisesta ja opettavaisesta koetilanteesta! Teimme erilaisia harjoitteita ja Mikan tarkan valvonnan alla oli hyvä ja turvallista kokeilla aiemmin opiettuja taitoja. Erityiskiitoksen Mika mielestäni ansaitsee juurikin siitä, että koetilanne sisälsi oppimista ja oli tunnelmaltaan ylipäätään turvallisuutta edistävä ja pisti ajattelemaan vastuuta asiakkaista ja heidän turvallisuudestaan.
Mika tarkkana veneessämme.

Nostin myös Melontaohjaajakoulutuksen kohdalla käteni ylös ilmoittautuen kurssille. Vähän edelleen mietityttää, kuinka siellä pärjään, mutta olen ajatellut edetä päivä kerrallaan. Työharjoittelun lisäksi tuntuu olevan tälle syyskuulle paljon kaikenlaista tekemistä. Juhani, Junnu, Vainio on Mikan tapaan varmasti vaativa, mutta samalla kannustava ohjaajien opettaja. Etenemme Suomen Melontakouluttajien ohjelman mukaisesti. Seuraava Työnohjaajakoulutuskin lähestyy, joten puuhaa riittää...
Opettajamme Junnu käy läpi kajakin huoltoa ja Leo ja Teea ovat tarkkana oppiakseen ja pistääkseen mieleen kaiken tarvittavan.
Myös vapaa-aika on sujunut osittain vesillä. Viime viikonloppuna oli hyvä kalastussää ja saimmekin Arin ja Diman kanssa hyvin ahvenia. Siitä lisää voi lukea Hollolan uistimen blogista.
Enonsaaren kaksoislaavu.
​​
Katasta on tullut innokas laivakoira.

Vuokraveneen kuljettajakirja oikeuttaa ja velvoittaa harjoittelemaan. Sunnuntaina oli hyvä harjoitella tuulisen sään aallokkoajoa.
]]>
<![CDATA[Kalassa Vesijärvellä]]>Mon, 07 Sep 2020 11:13:14 GMThttp://stimilon.fi/blogi/kalassa-vesijarvellaVesijärvi on mitä mainioin kalastuskohde. Olemme onnekkaita, kun meillä on mahdollisuus lähteä lyhyellä varoajalla kalaan. Varsinkin vesien hieman viilennyttyä kalaakin alkaa olla liikkeellä vähintään kohtuullisesti. 
Hieno aamutunnelma Messilän edustalla.
Aarre nimeltään Vesijärvi, on tämän sateenkaaren päässä.

Laivakoira Kata nauttii kalastusretkistä.

Moninaiset ovat Luonto-ohjaajaopiskelijan tehtävät. Niin on ainakin, jos omaa ammatillisesti jo kokemusta. Näin ollen olin vetämässä työharjoittelupaikassani Miete ry:llä strategiapäivää. Mikäpä on pohtia tulevaisuuden linjoja Tiirismaan ladun hienossa Rautakankareen majassa
Paitsi laivakoirana, Kata on kunnostautunut menneellä viikolla myös oivana strategiakoirana.

Jos aurinko ja kuu paistaa samanaikaisesti, vanhan kansan mukaan saa heittää ilmoille toiveen. Meillä kuunsiltana tunnettu ilmiö on Lontoon murteella Moonriver - viittauksena Tuonelan jokeemme.
​R.I.P. John Aigi.

]]>
<![CDATA[Valtakunnallinen kalastuspäivä sekä työnohjaajaopintojen aloitus]]>Mon, 31 Aug 2020 13:23:25 GMThttp://stimilon.fi/blogi/valtakunnallinen-kalastuspaiva-seka-tyonohjaajaopintojen-aloitusViime keskiviikkona vietettiin valtakunnallista kalastuspäivää. Lahdessa on perinteenä, että Päijät-Hämeen kalatalouskeskus järjestää tuolloin tapahtuman Pikkuveskun rantaan. Toiminnanjohtaja Joonas Rajala oli saanut jälleen mukaan monta toimijaa toteuttamaan päivää ja antamaan mahdollisuuden nuorille. Haastateltiinpa heitä radioonkin. Päivässä oli mukana myös Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö, Päijät-Hämeen Jätehuolto että "Roskariikkis", Puhdas Päijät-Häme -luonnonsuojeluyhteistyön vetäjä. Mukana oli tosiaan innokkaita onkijoita kouluilta sekä luonnollisesti muuta yleisöä. 
Joonas aamutoimien tunnelmissa.

Mika Moksu Lahden radiosta haastattelee pääjehuja.

Vesijärvisäätiö näkyy myös vaatteissa.

Salpauksen tuoreet Ympäristönhoitajaopiskelijat opastivat hienosti Vesijärvisäätiön pisteellä.

Akvaariossa oli monenlaisia kaloja. Montako sinä tunnistat tästä kuvasta?

Riikka opastaa oikeaoppisessa roskien keruussa.

Paitsi Luonto-ohjaajaksi, olen opiskelemassa myös työnohjaajaksi. Opinnot kestävät kaksi vuotta ja niiden järjestäjänä on Kehitystiimi. Kouluttajina meillä ovat Marko Lamberg sekä Ulla Nuutinen. Kahden ensimmäisen päivän peruteella uskaltanee sanoa, että on tulossa rikas ja rankka kaksivuotinen meille kymmenelle opiskelijalle - sen verran syvään sukellettiin heti alkuunsa. Oman peilinsä eteen käveleminen on mielenkiintoista, hyvässä ja turvallisessa seurassa kurkistaminen tuohon henkiseen peiliin voi tuottaa Joonas Kokkosen teoksen Durch einen Spiegel (peilin läpi) kaltaisen kokemuksen.
Reflektointia tuon lokin kanssa, vai kuitenkin itseni kanssa?

Samalla tavalla, kuin polut luontoon syntyvät kävelemällä, myös ystävyyden polut syntyvät vuorovaikutuksessa, jossa on hyvä ja turvallista olla.
​ 
]]>
<![CDATA[Pari viikkoa vierähti pian - veneilyä ja onkimista.]]>Sat, 22 Aug 2020 14:03:29 GMThttp://stimilon.fi/blogi/pari-viikkoa-vierahti-pian-veneilya-ja-onkimistaKaksi viikkoa vierähti todella nopeasti. Taisin blogitaipaleen alkupuolella kirjoittaa, että pyrin kirjoittamaan viikoittain, mutta matkaan tulee mahtumaan myös poikkeuksia tästä rytmistä. Nyt on kulunut pari viikkoa edellisestä kirjoituksesta.

Kävimme koulun kanssa opettelemassa veneilyn jaloa taitoa käytännössä. Niken hellässä huomassa on hyvä oppia niin vesilläkulun sääntöjä ja ohjeistuksia kuin sitä niinsanottua perstuntumaa veneeseen. Koulun Rappen on isompi ja huomattavasti tuuliherkempi verrattuna omaan veneeseemme. Sen huomasin erityisesti rantautuessa. Tuona ajopäivänä oli kuitenkin aika navakka tuuli. Mukava ja mielenkiintoinen koulupäivä!
Rappen, Nikke ja oppilaat.

Mallikasta ajoa Niken tarkkaillessa taitojamme.
Käkisalmen sillan alusta on kaunis.

Ei ollenkaan hassumpi koulupäivä...

Kävimme eilen viettämässä Mietteen porukan kanssa onki-iltapäivää. Mietteeläiset ovat aiemminkin pitäneet vastaavia tapahtumia, mutta nyt otettiin mukaan vähän enemmän evästä - pääsinhän vaikuttamaan asiaan ;-) Samalla tutustuin uusiin Mietteen jäseniin ja toivonkin, että heistä tulee vielä innokkaita luontoryhmäläisiä, jahka saamme ryhmät ja tulevan toiminnan suunniteltua kunnolla. Varsinaisesti työharjoitteluni alkaa kuun viimeinen päivä, mutta mikäs on ottaessa pientä varaslähtöä onkimalla.
Onkimassa kauniina päivänä - voiko sen paremmin viettää aikaansa? (Kuva: Riikka Salmi)
Rauhoittava maisema ja mukavia ihmisiä. (Kuva: Riikka Salmi)
Retkigrillissä valmistuneet hodarit maistuivat myös Mietteen toiminnanjohtaja Riikalle.

Pitihän ne kalat mitata ja arvojärjestys laittaa kohdilleen - keskellä se onnekkain kalamies.

Naisvoimalla nostettu päivän suurin kala.

Mutta kahdella pienellä mentiin tämän leikkimielisen kisan kärkipaikalle, sillä yhteismitta ratkaisi pelin.

]]>
<![CDATA[Tenovuonolle, kotiin ja vesille]]>Sun, 09 Aug 2020 15:42:47 GMThttp://stimilon.fi/blogi/tenovuonolle-kotiin-ja-vesilleVuodet vierivät ja kesät loppuvat aikanaan. Jälleen on ollut aika palata kotiin ja Lahdessa olevan arjen askareisiin. Olen onnellisessa asemassa, koska arjessani saan opiskella ja tehdä asioita, joista pidän.

​Ennen paluutamme käväisimme vielä Tenovuonon suulla Tanamunningenin Sandbuktalla. Jälleen kerran kuvat eivät tee oikeutta sille valtavalle kauneudelle, jota tuo karu luonto tarjoaa. Puhuin puhelimessa, tai tarkemmin ottaen yritin puhua puhelimessa, noustessani ensimmäisen kuvan ottopaikan kumpareelle. En tiedä sainko sanottua, että itkuhan tässä pääsee, ennen kuin kentät katosivat ja puhelu katkesi. Vaikka olen jo monia kertoja Sandbuktalla käynyt, jokainen kerta tekee vaikutuksen minuun ja jälleen kerran ylämäen aiheuttaman puuskutuksen lisäksi avautuva maisema salpaa hengityksen. Ensi talven aikana, suljettuani silmäni, haluan "katsoa" tätä maisemaa vielä usein juuri ennen unta.
Tuolta aukosta alkaa äärettömältä tuntuva Jäämeri.

Rannan kauneutta.

Sateenkaaren päästä löytyy se varsinainen aarre ilman aarrearkkua.

Kotiin on hyvä palata ja arki on elämän tärkein elementti. Paljon on opittavaa alla olevan kallion kaiverruksesta. Se on tehty jo aikaa sitten, ennen toista maailmansotaa ja muistuttaa ainakin minua siitä, mitä ei pitäisi pitää itsestäänselvyytenä. Synnyinmaa voi olla Suomi, mutta sen voi ajatella olevan myös tämä "äiti maa" - siitä on syytä pitää huolta. Kaunis on ainakin Hahmajärvellä synnyinmaa ja sen vedet.
Kaunis olet synnyinmaa. Usean metrin mittainen kaiverrus vuodelta 1931.

Kaunis on myös ilta Vesijärvellä.

Ja kaunis on tulen hehkukin.

Kävin ystäväni kanssa marjareissulla ja tutustumassa Kimolan kanavaan sen avajaispäivänä 3.8.2020. 12 metrin tiputus kanavan tunnelin päähän on hurjan tuntuinen
Kimolan juuri avattu kanava.
Vaikuttava sulkuportti. Kovin pieniä ovat ihmiset taustalla.

Punapuolat odottavat poimijaansa.
]]>
<![CDATA[Pykeija]]>Sun, 02 Aug 2020 16:29:12 GMThttp://stimilon.fi/blogi/pykeijaPykeija on kylä, johon liittyy paljon suomalaista historiaa. Kylästä, Kveeneistä ja alueen ajasta ennen teitä kannattaa lukea esimerkiksi Samuli Paulaharjun Ruijan suomalaisia -kirjasta. Myös Retkipaikan esittely Pykeijasta on kattava, enkä siksi ala tähän kirjoittamaan sen enempiä kuvauksia Pykeijasta. Pääsin mukaan Juhan porukkaan kalastusretkelle, enkä olisi voinut saada hienompaa päivää "lahjaksi" Jäämereltä! Kiitos vielä Juha sukulaisineen ja Lohirannan porukka, jotka olitte mukana. Tita ja Tapani: saatte kyllä kuvia sähköpostiin, jahka ehdin ne teille tehdä. Toivottavasti lähipäivinä. Alla kuvia hienosta ja muistorikkaasta päivästä. Leifin kanssa onneksi sovittiin, että tapaamme ensi kesänä uudelleen. 
Leif Ingilæ - luotettava kippari ja taitava kalastaja.

Pyydöt turskalle.

Nillan komea turska. Isä-Tapani seuraa ylpeänä taka-alalla, kun nuori polvi näyttää mallia.
Olenkohan jotenkin hassu, kun ihastuin tähän kompassiin kovasti...
... ja suorastaan sekopäisesti ihastuin Jäämereen ja tähän veneen perävanaan?

Ennen kuin rapumerta saatiin ylös, joutui Leif tekemään korjaushommia. Kuva ei kerro sitä, millaiset olosuhteet hänellä olivat korjausta tehdessä. Korkealla veneen kallistukset olivat lievästi ilmaistuna voimakkaita!

Tulihan niitä kuningasrapujakin.

Juha ja Leif hoitivat perkuun vahvalla kokemuksella.

Toisaalta, me naiset - Tita ja minä - taisimme olla NE kalamiehet tällä reissulla, vaikka Juha pieniä turskia makeammaksi mainostikin ;-) 

Saapuminen Pykeijan satamaan. Toivottavasti pääsen tänne vielä uudelleen, ja uudelleen, ja uudelleen, ja uudelleen. Sanoinhan, että olen sekopäinen, sanoinhan?

]]>
<![CDATA[Säilyttämisen ja taistelun arvoisia]]>Sun, 26 Jul 2020 14:36:13 GMThttp://stimilon.fi/blogi/sailyttamisen-ja-taistelun-arvoisiaOlen aiemminkin tässä blogissani kiitellyt Savikon Aria. Ari on paitsi mitä mukavinta seuraa, myös armoitettu kalastukseen ja kaloihin liittyvän tiedon säilyttäjä. Arin "taisto" Suomen Kalakirjaston perustamiseksi Muonioon on ollut arvokas - kansallisiin sankaritekoihin verrattava - työ. Tapasimme kuluneella viikolla Aria pariinkin kertaan ja hupaisien kalatarinoiden seassa oppii aina uutta kuunnellessaan hänen värikästä kerrontaansa. 
Kalakirjaston uusi terassi (Kuva: Ari Savikko).

Paitsi kirjaston perustaja, Ari on myös kirjailija. Tottakai halusimme nimmarin uuteen Pohjoiskalotin kalapaikkaoppaaseen, jonka ensimmäinen painos myytiin loppuun kahdessa viikossa!
Välimaan saamelaistila on mitä arvokkainta kulttuuriperintöä. Olemme monena vuonna puhuneet käyvämme siellä kuvaamassa, mutta vasta viime viikolla toteutimme haaveemme. Tämä siitäkin huolimatta, että kesäisin ajamme sen ohi varmaan kymmeniä kertoja. Välimaalle voi hakeutua myös lammaspaimeneksi. Se tosin toteutuu vain arpaonnella. Myös Välimaan tila on niitä asioita, joihin kannattaa panostaa myös kansallisesti. Emme voi olla niin tyhmiä kansakuntana, että hävittäisimme kaiken perinteisen ja arvokkaan. 
Lammaspaimenten majoitus.

Suojelemisen arvoinen seinähirsi. Mitä kaikkea tämä kiertynyt hirsi onkaan nähnyt?

Muistoja kannattaa myös vaalia, säilyttää ja niiden eteen nähdä vaivaa, taistella. Olimme Arin kanssa viime yönä soutamassa ja tuo yön retkemme palkittiin ruhtinaallisesti niin lohella kuin monilla mieleenpainuvilla hetkillä ja maisemilla. Ilo on jakaa näitä hetkiä myös ystävien kanssa vaikkapa puhelimen ja kuvien välityksellä, jopa aamuyön tunteina.  
Kiitos Tenolle pyydetystä ja saadusta!

Yön lumoa...

Vesan paita sen tietää: maailmassa on monenlaisia asioita, joiden eteen kannattaa taistella. Kun kyseessä on lohi, taistelua voi olla monenkinlaista - paitsi saaliiksi saamista, myös sen suojelua. 

]]>
<![CDATA[Viikko on jälleen vierähtänyt]]>Sun, 19 Jul 2020 08:02:36 GMThttp://stimilon.fi/blogi/viikko-on-jalleen-vierahtanytKuinka nopeasti aika kuluukaan täällä Utsjoella ja sen lähistöllä! Kesä alkaa lähestyä loppua. Sen huomaa myös öiden valon värin vaihtumisena sekä veden nopeana laskuna. Kirjoitin viime viikolla vesien olleen normaalia korkeammalla. Kuitenkin kuluneen viikon aikana vedenkorkeus on tipahtanut nopeasti lähestyen normaalia heinäkuun korkeutta. 
Nuoraskari alkaa olla näkyvillä kuten muinakin kesinä.
Jos olisi mahdollista tinkiä unesta tulematta väsyneeksi ja alavireiseksi, en varmaan nukkuisi ollenkaan näinä heinäkuun öinä. Alla oleva kuvapari kertoo siitä, miksi mielestäni yksi kesä menisi helposti "ihan vain törmää ees-taas kulkiessa". 
Aamuyön tuntien taikaa.

Samat jalansijat noin puolen päivän aikaan.
Käväisin eilen ystäväni Marian kanssa Ifjordfjelletin maisemissa. Kesä on kulunut ihan liikaa arkisissa askareissa ja olen tullut kävelleeksi aivan liian vähän ylänköjä. Ylängönvaje on vakava tauti. Se ajaa ihmisen hulluuden partaalle, jos ei saa ajoittain nähdä riittävän pitkälle. Seuraavat kuvat kertonevat enemmän kuin tuhat sanaa sille, joka osaa katsoa valokuvia niin, että ymmärtää niiden olevan vain lattea yritelmä tallentaa sitä, minkä silmä näkee. 
Tätä maisemaa on vaikea sanoittaa, vaikka kuinka haluaisi.
Kata - hieno retkikoira.

Yön "hämäriä hetkiä" Torhopissa, näkymä tien varrelta kohti Durevuohppia.

Tässä ja tänään asiat asettuvat paikoilleen; maailman melske vaikenee ja kiitollisuus valtaa mielen - ymmärrän olevani etuoikeutettu eläessäni juuri tätä elämää.

]]>
<![CDATA[Kylmää ja märkää - Kallt och vått, turvallisuudesta tinkimättä]]>Sat, 11 Jul 2020 14:31:09 GMThttp://stimilon.fi/blogi/kylmaa-ja-markaa-kallt-och-vatt-turvallisuudesta-tinkimattaTämä kesä on ollut monella tapaa merkillinen - merkittäväkin. Ainakin sään puolesta voinemme täällä Utsjoella sanoa, että vuodet eivät ole veljeksiä. Sain ystävältä tänään viestin Helsingin Sanomien jutusta, jossa todettiin, että 9.7.1972 lämpötila Utsjoella oli ollut 31,5 °C. Tänä vuonna käväisin autolla samana päivänä Utsjoen keskustassa ja auton mittari näytti 8,5 °C. Kesä on ollut kylmä ja märkä. Sen ovat saaneet tuta erityisesti Tenon soutajat. Märkää, tuulista ja alhaisia lämpötiloja. Vain innokkaimmat kalamiehet (minulle kalastaja, ihmisen sukupuolesta riippumatta on kalamies) ovat olleet sitkeästi joella. Tuo otsikon Kallt och vått tulee vuonna 2016 esitetystä sarjasta, linkki viittaa Areenaan, josta se on edelleen katsottavissa. Viime talvi oli täällä runsasluminen, sen lisäksi kylmät ja sateiset kelit ovat pitäneet huolen, että Tenon vedenkorkeus on ollut kesä- ja heinäkuussa normaalia korkeammalla. Kahdesta edellisestä linkistä pääsee seuraamaan vedenkorkeuksia ja virtaamia. 
Vesi on edelleen korkealla, rantojen pajukot ovat monin paikoin veden alla.

Sateet ovat myös kuraisuuden takana. Kataa se ei näytä haittaavan, luiden ja muiden hautaaminen sujuu vain normaalia helpommin.

Turvallisuus on tärkeää - myös Tenolla kuljettaessa. Kun itsekin mielelläni vesillä kuljen, mutta Tenossa olen vain harvakseltaan ajanut, on välillä hyvä ottaa pieni harjoitteluhetki. Kävimme mökkimme vastarannalla kuvaamassa Strömstadin rauhan rajakiveä. Silloisen Norja-Tanskan hallitsijan Christian seitsemännen nimikirjaimilla ja kuninkaan kruunulla varustettu merkki, joka on hakattu kiveen 1766. Suomen puolella kiviä on kolme, mutta Norjan puolelta emme tiedä, kuin tämän yhden, joka on juuri mökkiämme vastapäätä Sundebaktilla. Samalla harjoittelin joella veneen ajamista. Se on joka kesä ensimmäisellä kerralla yhtä jännittävää. Joessa ajaminen kun on ihan oma juttunsa ja en saa siinä riittävästi harjoitusta - ihan oman laiskuuden johdosta! Turvallisesti kuitenkin jälleen kerran rantauduimme takaisin omaan mökkirantaan.
Sundebaktin maisemaa Kuninkaan vaakunan takana.

Kuvasta on hahmotettavissa sekä kuninkaan kruunu, merkintä C7 että vuosiluku 1766.

Turvallisuusasia nousi esiin entistä enemmän, kun saimme luettavaksemme vanhoja Merenkulkulaitoksen Veneily.fi -lehtiä. Vuoden 2008 lehdessä tarkastaja Jyrki Ranta-aho kirjoittaa otsikolla Kalastajan kiireet:

"Kiire kalastajlla voi olla vain välineitten pyyntikuntoon laitossa tai kilpailutilanteessa, jossa rynnätään kohti parasta apajaa kellon tikittäessä. Sellainen katiskalla tai verkolla käynti, joka ajoittuu pikkutunneille ja tunteikkaiden iltojen jatkeeksi on usein tarpeeton. Hyvät unet nukuttuaan voi kalastaja aamulla soutaa katiskalle ja tuoda perattavaa ruokapöydän antimiksi. Jos kalansaalista edeltää kotilaiturilla odottavien huoli kalastajan turvallisuudesta, on osa saaliskalan hyvästä mausta menetetty. Aamuyön kalastaja on liian usein otsikoissa etsinnän kohde, hyvästä tarkoituksesta tulee irvikuva, ja hienosta harrastuksesta lavaste tragedialle." 

Valitettavasti tänäkään kesänä emme ole välttyneet kuulemasta tarinaa haverista. Tosin siinä tarinassa kävi varsin hyvin - vain tavaroita poimittiin alajuoksun puolelta, ihmisille ei käynyt kuinkaan. Tavaroita tuli aina rantaamme saakka, johon kellui latvialaista olutta kyseisestä veneestä. Nuo Ranta-ahon mainitsemat tunteikkaat illat on hyvä viettää maissa ja nauttia Tenon maisemista veneessä järki ja mieli kirkkaana. Se joessa ajaminen ei taida olla kenellekään kuitenkaan ihan itsestään selvää - ainakaan joen rannalla syntymättömille.

​Itse toivon, että osaamiseni kehittyy hiljalleen sellaiseksi, että kenenkään laiturilla olijan ei tarvitsisi syödä saaliskalojani mausta yhtään menettämättä. Lahdessa pystyn lähtemään kalaan Vesijärvelle jo itsekseni, mutta täällä Tenolla haluan mukaani osaavan ja turvallisen ihmisen. 
​Saalis on kalareissun bonus, ei välttämättömyys. Kalareissu voi olla todella onnistunut ilman saalistakin. Näin oli esimerkiksi kuluneella viikolla Yläkönkäällä! Kiitos vielä Anille ja Paulille mukavasta päivästä. Tänään kuitenkin heitä Teno suosi komean lohen muodossa. Onnittelut!
Anitta ja Pauli taitavat Tenolla kulkemisen. Pauli tunnetaan myös taitavana moottorilla ajajana.

Ani ja Pauli, monella tapaa taitavat kalamiehet.

Ruohokanukat Vitosen kodalla.

]]>
<![CDATA[Kauniita maisemia ja paikallinen matkailuyritys (Aurora Holidays) Lohisuvannossa]]>Sat, 04 Jul 2020 10:08:49 GMThttp://stimilon.fi/blogi/kauniita-maisemia-ja-paikallinen-matkailuyritys-aurora-holidays-lohisuvannossaPalataanpa hetkeksi vielä viikon takaiseen. Kävimme Tenovuonon ja Jäämeren rajamailla. Se paikka on todella jättänyt minuun jäljen. Minulla on jo vuosien takaa Facebook-tililläni (jota en käytä oikeastaan ollenkaan ja siksi en sitä tähän linkkaa) kuva Sandbuktasta ja siinä teksti Fair Winds and Following Seas. Tuo virke on vanha merenkulkijoiden toivotus turvallisesta matkasta. Kuvan laittamisen aikoihin elämäni ja päämääräni olivat varsin toisenlaisia. Siitä on tultu pitkä matka siihen, että olen Luonto-ohjaajaopiskelijana Asikkalassa. Matka on ollut varsin suotuisten tuulien ja myötäisen merenkäynnin saattama. Toki tyyni meri ei koskaan tee taidokasta merimiestä (A Smooth Sea never made a Skilled Sailor) ja kyllä tässä on ollut tyrskyä jos toistakin näiden vuosien aikana. Silti päällimmäisenä on ajatus ja kiitollisuus suotuisista tuulista ja myötäisestä merenkäynnistä. Toivon totisesti, että jatkossakin saan elää täyttä elämää "With Fair Winds and Following Seas" ja että löydän oman paikkani osana luontoa ja Luonto-ohjaajana myös ammatillisesti. 
Kaldbakknes - meren ja vuonon kohtauspaikka. Paikka, jossa on lupa tuntea itsensä pieneksi.

Käväisin kuluneella viikolla myös autoilumatkan päässä Pulmankijärven eteläosassa sekä jälleen Skaidijärvellä. Täällä Utsjoella on monipuoliset liikuntamahdollisuudet niin omatoimisesti kuin opastettuna. Paljon on muuttunut monikin ihmisten säätelemä asia siitä, kun täällä olin ensimmäistä kertaa Arin kanssa 1985. Joki, järvet ja tunturit ovat samat.
Pulmankijärvi on suuri ja kaunis.

Karuissa oloissa on kasvettava pienestä. Takana olevat lumihuippuiset tunturit ovat Norjan puolella.

Skaidijärven Ruohokanukat.

Osaksi luontoa, mutta hitaasti...
Opintoni ovat luonnollisesti herättäneet erilaisen mielenkiinnon luontomatkailua kohtaan. Aurora Holidays on meille oikeastaan tuttu jo vuosien takaa lestijärveläisten lohimiesten majoituksen kautta nimellä Lohisuvannon mökit. Aurora Holidaysin Tiina on tehnyt tänä kesänä minuun vaikutuksen osaavana matkailuyrittäjänä. Tiina on taitava paitsi yrityksensä johtamisessa, myös palveluammattilaisena. Tiina puolisoineen ja koko joukkueineen tarjoaa palveluja ympäri vuoden. Jos suuntaa Utsjoelle, niin heiltä kannattaa kysyä niin majoitusta, ravintolapalveluja kuin opastuksia eri aktiviteetteihin. Lisäksi kannattaa kysellä Porotuote Länsmanin tuotteita. Ja jälleen kerran: tämä ei ole kaupallinen yhteistyö, vaan ihan aito mielipiteeni tapaamistemme perusteella. 
Uuden ravintolan terassilta kelpaa seurata lohensoutua kera maukkaan ruoan.

Käytiin Katan kanssa tsekkaamassa Aurora Holidaysín huudit niin alavirtaan...

... kuin ylävirtaankin.

Tänään tuli iloisia uutisia joelta tähän meidän törmälle. Annan kuitenkin Arin kertoa niistä ensin huomenna omassa blogissaan. Minä ehkä palaan niihin ensi viikolla. 
Kata muhkeine turkkeineen yritttää parhaansa mukaan pyytää, josko voitaisiin jäädä tänne Tenon törmälle ihan lopullisesti. 
]]>