Kesä lähestyy kovaa vauhtia ja jahka vielä muutama asia on hoidettuna, muiden muassa se Vuokraveneen kuljettajan tutkinnon tentti (josta talvella tehtiin jo kurssiosuus), niin kesäloma alkaakin jo häämöttämään. Me vietämme kesän suurelta osin Utsjoella. Sinne on jo aikamoinen ikävä. 

Kirjoitin viime viikolla, että valmistelin Retkitaitoasioista nettitapaamista Mietteen henkilökunnalle. Puolisoni Ari kuunteli omien sanojensa mukaan sivukorvalla ja ehdotti, että pitäisin samansisältöisen illan kavereille. Suostuin ehdotukseen ja näin meillä oli helatorstaina klo 18:00 netissä iso porukka ihmettelemässä Retkitaitojen saloja. Kiitos kaikille mukanaolleille!

Tältä näytti RetkitaitoZoomin "lähettämössä".
​

Meillä oli tänään nettiversiona kasvitunnistustentti. On ilo huomata, että oppimista tapahtuu edelleen. Olen mietiskellyt tykönäni, että on todella hienoa päästä kurkistamaan ihan uuteen maailmaan ja jälleen kerran katsoa "toisesta horistontista" tätä maapallon kulkua. Vähintään yhtä iloinen olen ollut siitä, että olen osannut päästää irti vanhasta...

... sillä jostain vanhasta on luovuttava saadakseen tilalle uusia ajatuksia.
​

Vaikka olenkin ollut tässä koneen ääressä aika tiiviisti, niin luontoelämyksiä on kuitenkin karttunut menneelle viikolle. Siitä on pitänyt huolen sekä Kata-koira että pihalla vierailevat rusakot.

"Mitäköhän tuo Kata tuumaisi, jos ihan vaan pikkuisen loikkisin pihan poikki syömään noita herkullisia voikukkia?"
​

Edellinen viikko sisälsi paljon retkeilyä ja kaikenlaista touhua. Tätä viikkoa olenkin viettänyt enemmän koneen äärellä. Olen valmistanut Miete ry:n jäsenille Retkitaitoja-luennon ja olen valmistellut seuraavaa Retkiruoka-luentoa. Oikeastaan luento on aika mahtipontinen sana, mutta olen pyrkinyt valmistelemaan Zoom-palaverin niin hyvin kuin mahdollista. Sen verran hyvin meni ensimmäinen, että mieheni ehdotuksesta pidän kavereille samansisältöisen illan. Aikaa tällä viikolla on kulunut kuvien muokkaamisessa ja tiedon haussa. Ajattelen kuitenkin näistä olevan hyötyä myös tulevaisuudessa. Siksi teen mieluummin asioita nyt huolellisesti. 

Ensimmäisen Zoom-palaverin aineiston kansi muokattuna kaveri-Zoomia varten.
​

Olen tehnyt näitä aineistoja vähän samaan tapaan tulevaisuutta ajatellen, kuin se aiemmin mainitsemani Tunnistusopas. Tunnistusoppaalle on käyttöä pian, sillä meillä on vielä tämän kevään aikana kasvien tunnistamisen koe. 

Yhden kasvin tunnistan jo nyt hyvin. Metsätähti on kasvanut myös mökkimme pihamaalla ja olen sen kukkia pikkutytöstä alkaen ihastellut. Ihailu on vain vahvistunut, kun olen päässyt lukemaan Leena Holmströmin ja Lassi Kalleisen "Metsätähti. Runollinen kuvateos Trin matkasta" -kirjaa. Kirja on pieni omakustanne - valokuvataiteilijan ja ruonoilijan yhteistyö, joka kauniilla tavalla kertoo paljon myös tietoa Metsätähden elämänpolusta. Leena Holmströmin kuvia Metsätähdestä voi käydä katsomassa esimerkiksi hänen Flickr-sivuillaan tai kuvat.fi palvelussa Leenan Macro-sivulla. Hänen kuviaan kannattaa kyllä katsella muutenkin, niiden jäljille pääseen edeltävistä linkeistä. 

Aivan ihania kuvia, kauniita, soljuvia runoja ja paljon tietoa. Siinäpä yhdelle kirjalle meriittejä kerrassaan. 
​

Tein alkuviikosta yön yli retken Repoveden kansallispuistoon hyvän ystäväni Sinikan kanssa. Retki oli sellainen keksitään-ja-lähdetään. Sunnuntaina tuli iltapäivästä puhetta reissusta ja maanantaina puolelta päivin olimme molemmat jo Repovedellä. Vaikka lehdistössä puhuttiin vapun jälkeisestä roskaamisesta, niin taisi olla niin, että siivouspartio oli kulkenut edellämme, sillä sekä reitit että Kirnukankaan laavu ja tulipaikka olivat siistejä. Maisemat olivat kauniita ja arkipäivinä muita kulkijoitakaan ei ollut runsaasti. Saimme yöpyä Kirnukankaalla Sinikan kanssa kahdestaan - tosin kuikan, teerien ja viitasammakoiden seurassa. 

Sinikka pystyttää uutta telttaansa ensimmäiseen tosikoitokseen.
​

Kirnukankaan laavu ja tulipaikka. Huomaa etualalla suodatinpullo. Se on Sinikan, mutta sen verran iski suodatinpullokateus, että sellainen piti pyytää äitenpäivälahjaksi... Nyt minullakin on mahdollisuus puhtaaseen veteen myös täällä etelässä. Pohjoisen vesiä olemme juoneet suoraan maastosta sairastumatta kertaakaan.
​

Repoveden reitit ovat selkeästi opastettuja.
​

Saimme nauttia kauniista iltaruskosta. Yö meni molemmilla telttakunnilla hyvin, Kata tosin ei ollut ihastunut absidissa nukkumiseen, vaan livahti teltan ulkopuolelle heti, kun silmä vältti. Hyvin Kata nukkui myös taivasalla. Luonnollisesti kansallispuistossa kun oltiin, niin se oli kytkettynä koko ajan, myös yöllä ja pienen absidikäynninkin aikana. Aamuyöstä heräsin kummaan ääneen ja ajattelin, että Katalla oli hätä. Kömmein makuupussista ja teltasta vain huomatakseni, että se näki poikkeuksellisen äänekästä unta!

Kata on todella helppo ja hieno retkikoira.
​

Kirnukankaan lammen iltaruskoa...
​

Perjantai-lauantai -välisen yön kävimme viettämässä Hollolan Hirvenhiihtäjien partiomajalla. Kummilapsemme käy partiota ja myös perheen äiti ja isä ovat aktiivisia partiolaisia. Ilolla seuraamme nuoren veljesparin kasvamista erä- ja retkikulttuurin taitajiksi. Myös meidän perheemme on aikanaan ollut partiolaisia. Minä nuorena Ylivieskan Viessojissa sekä poikamme ja minä Harjunalustan Siniveljissä täällä Lahdessa.

Retkikokki Sampo gourmet-aamiaisen valmistuspuuhissa.

Aamupuuhat kummisedän kanssa ovat parasta yhteistä aikaa.
​

Väinö, Sampo ja Piia - hienoa retkiseuraa.
​

Suomen Kalakirjasto on kansainvälisestikin harvinainen helmi. Ari Savikon tinkimätön ja syvää innostusta ja ammattitaitoa omaava harrastus päätyi arvokkaaksi kansallisaarteeksi. Ari on kerännyt kalastukseen ja kaloihin liittyvää kirjallisuutta jo yli 30 vuoden ajan. Hänen suurin oivalluksensa kerätä suomalainen kalakirjallisuus kaikkien iloksi on hiljalleen kasvanut erittäin merkittäväksi kokoelmaksi. Paljon Arin omaa aikaa, tietotaitoa sekä ihan riihikuivaa rahaakin vienyt kerääminen on muutaman onnenpotkunkin sisältävä kokonaisuus. Kirjastot arvostavat Arin työtä ja lähettävät aineistoaan talteen Muonioon. Onpa uudessa Kirjasto-lehdessäkin artikkeli Suomen Kalakirjastosta otsikolla Kansan kalamuistin tallentaja. 

Myös YLE:n uutiset ovat kirjoittaneet Suomen Kalakirjastosta otsikolla: Inarilaisen kalamiehen kulttuuriteko – keräsi Suomessa vuosisatojen aikana julkaistut kalakirjat ja rakentaa niille kirjaston Muonioon. 

Meillä on ollut ilo tuntea Ari jo vuosia ja tavata häntä mm. Utsjoelle suuntautuneilla matkoillamme. Hän on yksi niistä iloisista pikkupojista, joista jo edesmennyt presidentti Herbert Hoover puhui kirjassaan Fishing for fun: And to wash your soul. (Käännetty 1963 nimellä: Kalaan, kalaan - mutta miksi?) Ari on iloinen, ystävällinen ja rehti kalamies. Hänessä toteutuu parhalla tavalla sanonta: Onkiva mies on kiva mies. 

Ari näytti kartalta meille Kaldoaivin parhaita harripaikkoja.
​

Ari ja Pelle vakavina kirja-asioiden äärellä kesällä 2018.
Pelle Klippinge on yksi Pohjoismaiden "suuria kalamiehiä". Armoitettu kalastusopas ja kirjailija.
​Seuranaan heillä on tuolloinen koiramme Totti.
​

Mutta takaisin Kalakirjastoon. Jos aihe vähääkään kiinnostaa, kannattaa kuunnella Areenasta tuore juttu, Kalakirjastolla menee hyvin - uutta väkeä palkataan Kordelinin säätiön tuella. Arin haastattelua on ilo kuunnella ja sieltä viimeistään paljastuu, miksi olen vakuuttunut siitä, että Ari on paikkansa ansainnut kansallissankareidemme keskuudessa. Vai kertooko mitään se, että kirjoja on yli 450 hyllymetriä ja sitten, kun kolme (!) kirjastoalan ammattilaista on saanut arkistointi- ja tietokantatyön valmiiksi, Kalakirjaston tietokanta sisältää 100 000 nimekettä.

Kalakirjaston vihkiäiskuva 25.8.2018 Kuva: Ari Savikko, ladattu Kalakirjaston etusivulta.
​Kirjastorakennus rakennettiin talkootyönä. 
​

Kalakirjastolle pelastettiin myös lahtelaisen tutkijan ja kansantieteilijän, Eero Naskalin, elämäntyötä.
​

Jahka tämä Korona-aika on ohi, menkää hyvät ihmiset käymään Muoniossa Jerisjärven rannalla. Tulette hämmästymään ja ihastumaan!

​Ja vielä loppuun kirjavinkki: Ari ja Sulo Tiainen julkaisivat vast´ikään kirjan: Pohjoiskalotin kalapaikkaopas. Se kirja ansaitsee joku päivä ihan oman blogikirjoituksensa, mutta jo tässä vaiheessa voin sanoa, että suurella sydämellä ja huimalla pieteetillä on sekin kirja tehty. Kiitos tekijöille!