Meillä on ollut kuluneessa viikolla vieraita - tai eiväthän he vieraita ole, tuttavia ja sukulaisia. Lohensoudun ohessa mökkiä on hieman taas kunnostettu (sanovat, että on omistavan luokan ongelmia nämä kunnostustoimenpiteet), pyykkiä pesty ja syöty moneen kertaan hyvin. Tenolla on tällä viikolla ollut enemmän soutajia verrattuna edellisiin viikkoihin. Lohiakin on kannettu moneen rantaan. Meille ei kuitenkaan lohta, vaan Arin saama hieno taimen Tanamunningenista, Sandbuktasta. 

Toiveikkaita Tenon soutajia.
​

Käväisin tänään Norjan puolella Langnesissa minäkin - kuvausreissulla. Samalla tullessa kävin Polmakissa Tenon kalastusmuseossa. Jäämeri lumoaa minut jokaikinen kerta, kun siellä käyn. Merestä nousevat jylhät kalliot harhauttavat mittakaavaa. Kyllä ihminen on pieni näissä maisemissa. Tuonne Tenovuonon suulle palaavat ajatukseni usein myös talven aikana.

Polmakin museo.
​

Tässä miljöössä kelpasi juoda kahvit mansikkahillovohvelin kera. 
​

Tämän kyltin kohdalla kannattaa pysäyttää ja astua sisälle museoon.
​

Tenovuonon ja Jäämeren kohtaaminen.
​

Jos nautin minä näistä Utsjoen kesistä, niin taitaapa tuo Katakin nauttia...
​

... ja kukapa ei nauttisi tästä maisemasta klo 2:45.

Olen usein kuullut sanottavan Tenoa elämän virraksi. Sitä se on ollut ennen ja tulee olemaan vielä senkin jälkeen, kun meistä on aika jättänyt. Olen todella onnekas, kun olen saanut hiljalleen tutustua Tenoon ja sen lähimaastoihin. Kuluneella viikolla olemme vierailleet niin Yläkönkäällä kuin alempana Renkussa ja siitä vielä alempana Tenon lähimaastossa Skaidijärvellä. 

Tenon historiaan voi tutustua vaikkapa tämän Kalakirjaston linkin kautta. Olen saanut myös ostettua tuon linkissä esitellyn Sir Henry Pottingerin Flood, Fell and Forest -kirjan jo muutamia vuosia sitten englantilaisesta antikvariaatista. Hienoa ja värikästä, jopa maalailevaa kerrontaa vanhalla, mutta onneksi ymmärrettävällä englannilla. 

Alla kuvia kuluneelta viikolta, sillä kuvat edelleenkin kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. 

Nuotiokahvit Yläkönkäällä Tenon varressa, sen suurta virtaa ihaillen. Elämää voi tuskin paremmin elää...
​

Yläköngäs on sen verran vuolas, että koskessa ajaminen veneellä on syytä jättää paikallisille taitaville veneenkäsittelijöille.

Näitä kuohuja on hyvä kunnioittaa.
​

Tällä viikolla opein muiden muassa sen, että Suopursu kuuluu Alppiruusujen sukuun. Se on latinalaiselta nimeltään Rhododendron tomentosum. 
​

Skaidijärven hillankukka.
​

Kata nauttii tunturissa sekä hajuista että tuulesta.
​

Skaidille tehty vene, joka vähitellen muuttunee osaksi luontoa. Lisäselitys seuraavassa kuvassa...
​

Mikä on Sinun tarinasi veneelle?
​

Kota näkyy jo. 
​

Metsätähti - tähän ei tarvinne enempää sanoja.
​

Hyvää palvelua on aina ilo kohdata. Sain loistavaa palvelua Maastokartat-sovelluksen kehittäjältä Mika Suonpäältä. Ihmettelin kotona yksi aamu, miten 112-sovellus ja Maastokartat-sovellus antavat kovin erilaiset koordinaatit. Hain sitten oman pienen käsigepsini ja totesin 112-sovelluksen olevan lähellä käsigepsin tietoja. Laitoin ihmettelyni Maastokartat-sovelluksen kehittäjälle Mika Suonpäälle ja hän vastasi pian. Kyse oli MINUN virheestä! Vielä tuolloin minulla oli Maastokartat ohjelma oletusasetuksissa, jolloin koordinaatit ilmoitetaan asteina ja niiden desimaaleina. Tämän sijaan 112-sovellus ja oma käsigepsini, jota olen tottunut lukemaan, ilmoittaa koordinaatit asteina, minuutteina ja niiden minuttien desimaaleina. Molemmat tavat käyttävät WGS84 koordinaattijärjestelmää. 112-sovelluksessa uupuu koordinaattien perästä minuuttimerkki, joka oli omiaan vielä lisäämään sekaannustani, mutta en minä sitä voi syyttää. Hienoa on, että Maastokartat-sovelluksessa koordinaattien ilmoitustavan voi valita. Nyt myös se käyttää minulle tuttua tapaa.

Mikan vastaus oli kohtelias, asiaa selventävä (vaikka sen kyllä jo aiemminkin tiesin, niin harhaan olin mennyt!) ja se, mistä erityisesti pidin, hän ei korostanut 112-sovelluksen puutteita, vaan hienovaraisesti pyysi kiinnittämään huomiota. Näin ollen: Hyvästä asiakaspalvelusta ja hienosta oppimiskokemuksesta menee tässä iso kiitos Mika Suonpäälle! Ja tämä EI OLE kaupallinen yhteistyö tai maksettu mainos, vaan ihan aito asiakaskokemus.

Maastokartat sovelluksen lataussivu Androidille.
​

Kesälomamme on aluillaan. Vietämme nykyisin lomamme pääosin Utsjoella, Tenon rannalla. Teno tulvi ymmärtääkseni poikkeuksellisen voimakkaasti alkuviikosta, mutta niin kuin joki nahkansa kerta toisensa jälkeen luo, niin veden lasku on ollut rivakkaa tänäkin keväänä. Olen syntynyt Kalajoen rantaan, kosken partaalle ja siksi kai niin kovin ihastunut jokeen. Tuo nykyinen iso joki edessäni on syöpynyt verkkokalvoilleni niin, että voin siihen palata talvisinkin, vain painamalla silmät kiinni. Nyt kuitenkin Teno virtaa edessäni elävänä kohti Jäämerta voimakkaana ja ylväänä. 

Tenon tulvaa Nuoraskarin kupeessa.
​

Näkymä "kotitörmältä".
​

Jos on joki minulle tärkeä, on minulle sellaiseksi muodostuneet viimeisen vuosikymmenen aikana myös tunturit. Pääsimme eilen käymään Kuoppilaksen laella päiväretkellä. Ai, kuinka se sielua puhtaaksi peseekään, kun saa olla kaikessa rauhassa lähitunturin laella. Unohtaa maa-ilman murheet (toisaalta meillä lomalaisilla on nyt yksi murhe vähemmän, pääsemme sittenkin kesän aikana käymään myös Norjan puolella!) ja nauttia luonnon eheyttävästä voimasta. Hikipisaroita irtoaa, kun ylös nousee, mutta maisema ja tunturituulet palkitsevat nousijan ruhtinaallisesti!

Näkymä Kuoppilakselta kohti Rastigaissaa, tai Rastigaisaa, sillä tunturilla on monta nimen kirjoitusasua.
Jos haluaa, voi käydä lukemassa tarinan kahden vuoden takaisesta retkestä...
​

Ja se  toinen oppimiskokemus. Ei pitäisi arvioida itseään liian ankaralla kädellä. Olin aivan vakuuttunut, että Vuokraveneen kuljettajan teoriatentti ei mennyt läpi. Laitoin jo opettajille siitä mielipiteeni ja kerroin haluavani yrittää uudelleen. Liian aikaisin ja hätäillen sen tein, koska läpihän se tentti on mennyt. Näin ollen tämän kevään kaikki tentit ovat suoritettuina onnistuneesti, sain siis sulan...

...mutta en niitä hattuun keräile, vaan kiitollisena havainnoin! Sulat saavat tästä eteenkin päin elää omaa elämäänsä ja minä toivon pysyväni sellaisena, jonka mielestä uuden oppiminen on itsessään riittävä lahja.
​

On hienoa, että meillä on Suomessa puhdasta vettä ja onneksi Vesijärvi on puhdistunut todella paljon siitä, kun ensimmäisiä kertoja Vesijärvellä veneilin 1980-luvun loppupuolella. Tuosta historian havinasta saa pienen maistiaisen Hollolan Uistimen blogista. Harvoin Arin kanssa linkkaamme ristiin näitä blogejamme, mutta tänään sovimme, että linkkaamme tekstit ristiin toistemme kanssa. "Uistteen" blogin puolelta löytyy tarinaa meidän perheen Vesijärvi-suhteesta. Minä keskityn tässä enemmän Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiön esittelyyn. 

Yksi iso tekijä Vesijärven hyvinvoinnissa on ollut seudullinen yhteistyö jo vuodesta 2012 saakka (varmaan suunnitteluasteella jo paljon sitä ennen). Tuo yhteistyö näkyy hienona säätiönä, joka hoitaa ja huolehtii meidän kaikkien yhteistä helmeämme. Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö tukijoineen on arvokas Vesijärven puolestapuhuja. Säätiön työarsenaalista löytyy sekä vahvaa fyysistä ja konkreettista työtä Vesijärven hyväksi sekä laadukasta tutkimusta. Ja taitaa olla kaikkea siltä väliltäkin. Vesijärvisäätiön viestintä on tehnyt Vesijärven tutuksi niin meille lahtelaisille, päijäthämäläisille kuin laajemminkin Suomessa ja jopa maamme rajojen ulkopuolella.

Kiitos yhä paremmin voivasta Vesijärvestä kuuluu Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiön alkuunpanijoille, nykyiselle henkilöstölle sekä kaikille vapaaehtoisille ja tukijoille. Tämän lisäksi kiitos ihan jokaiselle, joka pitää huolta omalla tavallaan Vesijärven hyvinvoinnista.. 

​

Näkymä Vesijärveltä kohti Lahtea.
​

Kalastajan paratiisi, vaikka aurinko ei aina paista.
​

Myös pääkaupunkiseudulta kannattaa tulla Vesijärvelle kalaan. Tässä mallia näyttää ystävämme Mika.
​