Olen aiemminkin tässä blogissani kiitellyt Savikon Aria. Ari on paitsi mitä mukavinta seuraa, myös armoitettu kalastukseen ja kaloihin liittyvän tiedon säilyttäjä. Arin "taisto" Suomen Kalakirjaston perustamiseksi Muonioon on ollut arvokas - kansallisiin sankaritekoihin verrattava - työ. Tapasimme kuluneella viikolla Aria pariinkin kertaan ja hupaisien kalatarinoiden seassa oppii aina uutta kuunnellessaan hänen värikästä kerrontaansa. 

Kalakirjaston uusi terassi (Kuva: Ari Savikko).
​

Paitsi kirjaston perustaja, Ari on myös kirjailija. Tottakai halusimme nimmarin uuteen Pohjoiskalotin kalapaikkaoppaaseen, jonka ensimmäinen painos myytiin loppuun kahdessa viikossa!

Välimaan saamelaistila on mitä arvokkainta kulttuuriperintöä. Olemme monena vuonna puhuneet käyvämme siellä kuvaamassa, mutta vasta viime viikolla toteutimme haaveemme. Tämä siitäkin huolimatta, että kesäisin ajamme sen ohi varmaan kymmeniä kertoja. Välimaalle voi hakeutua myös lammaspaimeneksi. Se tosin toteutuu vain arpaonnella. Myös Välimaan tila on niitä asioita, joihin kannattaa panostaa myös kansallisesti. Emme voi olla niin tyhmiä kansakuntana, että hävittäisimme kaiken perinteisen ja arvokkaan. 

Lammaspaimenten majoitus.
​

Suojelemisen arvoinen seinähirsi. Mitä kaikkea tämä kiertynyt hirsi onkaan nähnyt?
​

Muistoja kannattaa myös vaalia, säilyttää ja niiden eteen nähdä vaivaa, taistella. Olimme Arin kanssa viime yönä soutamassa ja tuo yön retkemme palkittiin ruhtinaallisesti niin lohella kuin monilla mieleenpainuvilla hetkillä ja maisemilla. Ilo on jakaa näitä hetkiä myös ystävien kanssa vaikkapa puhelimen ja kuvien välityksellä, jopa aamuyön tunteina.  

Kiitos Tenolle pyydetystä ja saadusta!
​

Yön lumoa...

Vesan paita sen tietää: maailmassa on monenlaisia asioita, joiden eteen kannattaa taistella. Kun kyseessä on lohi, taistelua voi olla monenkinlaista - paitsi saaliiksi saamista, myös sen suojelua. 
​

Kuinka nopeasti aika kuluukaan täällä Utsjoella ja sen lähistöllä! Kesä alkaa lähestyä loppua. Sen huomaa myös öiden valon värin vaihtumisena sekä veden nopeana laskuna. Kirjoitin viime viikolla vesien olleen normaalia korkeammalla. Kuitenkin kuluneen viikon aikana vedenkorkeus on tipahtanut nopeasti lähestyen normaalia heinäkuun korkeutta. 

Nuoraskari alkaa olla näkyvillä kuten muinakin kesinä.
​

Jos olisi mahdollista tinkiä unesta tulematta väsyneeksi ja alavireiseksi, en varmaan nukkuisi ollenkaan näinä heinäkuun öinä. Alla oleva kuvapari kertoo siitä, miksi mielestäni yksi kesä menisi helposti "ihan vain törmää ees-taas kulkiessa". 

Aamuyön tuntien taikaa.
​

Samat jalansijat noin puolen päivän aikaan.
​

Käväisin eilen ystäväni Marian kanssa Ifjordfjelletin maisemissa. Kesä on kulunut ihan liikaa arkisissa askareissa ja olen tullut kävelleeksi aivan liian vähän ylänköjä. Ylängönvaje on vakava tauti. Se ajaa ihmisen hulluuden partaalle, jos ei saa ajoittain nähdä riittävän pitkälle. Seuraavat kuvat kertonevat enemmän kuin tuhat sanaa sille, joka osaa katsoa valokuvia niin, että ymmärtää niiden olevan vain lattea yritelmä tallentaa sitä, minkä silmä näkee. 

Tätä maisemaa on vaikea sanoittaa, vaikka kuinka haluaisi.
​

Kata - hieno retkikoira.
​

Yön "hämäriä hetkiä" Torhopissa, näkymä tien varrelta kohti Durevuohppia.

Tässä ja tänään asiat asettuvat paikoilleen; maailman melske vaikenee ja kiitollisuus valtaa mielen - ymmärrän olevani etuoikeutettu eläessäni juuri tätä elämää.
​

Tämä kesä on ollut monella tapaa merkillinen - merkittäväkin. Ainakin sään puolesta voinemme täällä Utsjoella sanoa, että vuodet eivät ole veljeksiä. Sain ystävältä tänään viestin Helsingin Sanomien jutusta, jossa todettiin, että 9.7.1972 lämpötila Utsjoella oli ollut 31,5 °C. Tänä vuonna käväisin autolla samana päivänä Utsjoen keskustassa ja auton mittari näytti 8,5 °C. Kesä on ollut kylmä ja märkä. Sen ovat saaneet tuta erityisesti Tenon soutajat. Märkää, tuulista ja alhaisia lämpötiloja. Vain innokkaimmat kalamiehet (minulle kalastaja, ihmisen sukupuolesta riippumatta on kalamies) ovat olleet sitkeästi joella. Tuo otsikon Kallt och vått tulee vuonna 2016 esitetystä sarjasta, linkki viittaa Areenaan, josta se on edelleen katsottavissa. Viime talvi oli täällä runsasluminen, sen lisäksi kylmät ja sateiset kelit ovat pitäneet huolen, että Tenon vedenkorkeus on ollut kesä- ja heinäkuussa normaalia korkeammalla. Kahdesta edellisestä linkistä pääsee seuraamaan vedenkorkeuksia ja virtaamia. 

Vesi on edelleen korkealla, rantojen pajukot ovat monin paikoin veden alla.
​

Sateet ovat myös kuraisuuden takana. Kataa se ei näytä haittaavan, luiden ja muiden hautaaminen sujuu vain normaalia helpommin.

Turvallisuus on tärkeää - myös Tenolla kuljettaessa. Kun itsekin mielelläni vesillä kuljen, mutta Tenossa olen vain harvakseltaan ajanut, on välillä hyvä ottaa pieni harjoitteluhetki. Kävimme mökkimme vastarannalla kuvaamassa Strömstadin rauhan rajakiveä. Silloisen Norja-Tanskan hallitsijan Christian seitsemännen nimikirjaimilla ja kuninkaan kruunulla varustettu merkki, joka on hakattu kiveen 1766. Suomen puolella kiviä on kolme, mutta Norjan puolelta emme tiedä, kuin tämän yhden, joka on juuri mökkiämme vastapäätä Sundebaktilla. Samalla harjoittelin joella veneen ajamista. Se on joka kesä ensimmäisellä kerralla yhtä jännittävää. Joessa ajaminen kun on ihan oma juttunsa ja en saa siinä riittävästi harjoitusta - ihan oman laiskuuden johdosta! Turvallisesti kuitenkin jälleen kerran rantauduimme takaisin omaan mökkirantaan.

Sundebaktin maisemaa Kuninkaan vaakunan takana.
​

Kuvasta on hahmotettavissa sekä kuninkaan kruunu, merkintä C7 että vuosiluku 1766.
​

Turvallisuusasia nousi esiin entistä enemmän, kun saimme luettavaksemme vanhoja Merenkulkulaitoksen Veneily.fi -lehtiä. Vuoden 2008 lehdessä tarkastaja Jyrki Ranta-aho kirjoittaa otsikolla Kalastajan kiireet:

"Kiire kalastajlla voi olla vain välineitten pyyntikuntoon laitossa tai kilpailutilanteessa, jossa rynnätään kohti parasta apajaa kellon tikittäessä. Sellainen katiskalla tai verkolla käynti, joka ajoittuu pikkutunneille ja tunteikkaiden iltojen jatkeeksi on usein tarpeeton. Hyvät unet nukuttuaan voi kalastaja aamulla soutaa katiskalle ja tuoda perattavaa ruokapöydän antimiksi. Jos kalansaalista edeltää kotilaiturilla odottavien huoli kalastajan turvallisuudesta, on osa saaliskalan hyvästä mausta menetetty. Aamuyön kalastaja on liian usein otsikoissa etsinnän kohde, hyvästä tarkoituksesta tulee irvikuva, ja hienosta harrastuksesta lavaste tragedialle." 

Valitettavasti tänäkään kesänä emme ole välttyneet kuulemasta tarinaa haverista. Tosin siinä tarinassa kävi varsin hyvin - vain tavaroita poimittiin alajuoksun puolelta, ihmisille ei käynyt kuinkaan. Tavaroita tuli aina rantaamme saakka, johon kellui latvialaista olutta kyseisestä veneestä. Nuo Ranta-ahon mainitsemat tunteikkaat illat on hyvä viettää maissa ja nauttia Tenon maisemista veneessä järki ja mieli kirkkaana. Se joessa ajaminen ei taida olla kenellekään kuitenkaan ihan itsestään selvää - ainakaan joen rannalla syntymättömille.

​Itse toivon, että osaamiseni kehittyy hiljalleen sellaiseksi, että kenenkään laiturilla olijan ei tarvitsisi syödä saaliskalojani mausta yhtään menettämättä. Lahdessa pystyn lähtemään kalaan Vesijärvelle jo itsekseni, mutta täällä Tenolla haluan mukaani osaavan ja turvallisen ihmisen. ​Saalis on kalareissun bonus, ei välttämättömyys. Kalareissu voi olla todella onnistunut ilman saalistakin. Näin oli esimerkiksi kuluneella viikolla Yläkönkäällä! Kiitos vielä Anille ja Paulille mukavasta päivästä. Tänään kuitenkin heitä Teno suosi komean lohen muodossa. Onnittelut!

Anitta ja Pauli taitavat Tenolla kulkemisen. Pauli tunnetaan myös taitavana moottorilla ajajana.
​

Ani ja Pauli, monella tapaa taitavat kalamiehet.
​

Ruohokanukat Vitosen kodalla.
​

Palataanpa hetkeksi vielä viikon takaiseen. Kävimme Tenovuonon ja Jäämeren rajamailla. Se paikka on todella jättänyt minuun jäljen. Minulla on jo vuosien takaa Facebook-tililläni (jota en käytä oikeastaan ollenkaan ja siksi en sitä tähän linkkaa) kuva Sandbuktasta ja siinä teksti Fair Winds and Following Seas. Tuo virke on vanha merenkulkijoiden toivotus turvallisesta matkasta. Kuvan laittamisen aikoihin elämäni ja päämääräni olivat varsin toisenlaisia. Siitä on tultu pitkä matka siihen, että olen Luonto-ohjaajaopiskelijana Asikkalassa. Matka on ollut varsin suotuisten tuulien ja myötäisen merenkäynnin saattama. Toki tyyni meri ei koskaan tee taidokasta merimiestä (A Smooth Sea never made a Skilled Sailor) ja kyllä tässä on ollut tyrskyä jos toistakin näiden vuosien aikana. Silti päällimmäisenä on ajatus ja kiitollisuus suotuisista tuulista ja myötäisestä merenkäynnistä. Toivon totisesti, että jatkossakin saan elää täyttä elämää "With Fair Winds and Following Seas" ja että löydän oman paikkani osana luontoa ja Luonto-ohjaajana myös ammatillisesti. 

Kaldbakknes - meren ja vuonon kohtauspaikka. Paikka, jossa on lupa tuntea itsensä pieneksi.

Käväisin kuluneella viikolla myös autoilumatkan päässä Pulmankijärven eteläosassa sekä jälleen Skaidijärvellä. Täällä Utsjoella on monipuoliset liikuntamahdollisuudet niin omatoimisesti kuin opastettuna. Paljon on muuttunut monikin ihmisten säätelemä asia siitä, kun täällä olin ensimmäistä kertaa Arin kanssa 1985. Joki, järvet ja tunturit ovat samat.

Pulmankijärvi on suuri ja kaunis.
​

Karuissa oloissa on kasvettava pienestä. Takana olevat lumihuippuiset tunturit ovat Norjan puolella.
​

Skaidijärven Ruohokanukat.
​

Osaksi luontoa, mutta hitaasti...
​

Opintoni ovat luonnollisesti herättäneet erilaisen mielenkiinnon luontomatkailua kohtaan. Aurora Holidays on meille oikeastaan tuttu jo vuosien takaa lestijärveläisten lohimiesten majoituksen kautta nimellä Lohisuvannon mökit. Aurora Holidaysin Tiina on tehnyt tänä kesänä minuun vaikutuksen osaavana matkailuyrittäjänä. Tiina on taitava paitsi yrityksensä johtamisessa, myös palveluammattilaisena. Tiina puolisoineen ja koko joukkueineen tarjoaa palveluja ympäri vuoden. Jos suuntaa Utsjoelle, niin heiltä kannattaa kysyä niin majoitusta, ravintolapalveluja kuin opastuksia eri aktiviteetteihin. Lisäksi kannattaa kysellä Porotuote Länsmanin tuotteita. Ja jälleen kerran: tämä ei ole kaupallinen yhteistyö, vaan ihan aito mielipiteeni tapaamistemme perusteella. 

Uuden ravintolan terassilta kelpaa seurata lohensoutua kera maukkaan ruoan.
​

Käytiin Katan kanssa tsekkaamassa Aurora Holidaysín huudit niin alavirtaan...
​

... kuin ylävirtaankin.
​

Tänään tuli iloisia uutisia joelta tähän meidän törmälle. Annan kuitenkin Arin kertoa niistä ensin huomenna omassa blogissaan. Minä ehkä palaan niihin ensi viikolla. 

Kata muhkeine turkkeineen yritttää parhaansa mukaan pyytää, josko voitaisiin jäädä tänne Tenon törmälle ihan lopullisesti. 
​