Viime keskiviikkona vietettiin valtakunnallista kalastuspäivää. Lahdessa on perinteenä, että Päijät-Hämeen kalatalouskeskus järjestää tuolloin tapahtuman Pikkuveskun rantaan. Toiminnanjohtaja Joonas Rajala oli saanut jälleen mukaan monta toimijaa toteuttamaan päivää ja antamaan mahdollisuuden nuorille. Haastateltiinpa heitä radioonkin. Päivässä oli mukana myös Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö, Päijät-Hämeen Jätehuolto että "Roskariikkis", Puhdas Päijät-Häme -luonnonsuojeluyhteistyön vetäjä. Mukana oli tosiaan innokkaita onkijoita kouluilta sekä luonnollisesti muuta yleisöä. 

Joonas aamutoimien tunnelmissa.
​

Mika Moksu Lahden radiosta haastattelee pääjehuja.
​

Vesijärvisäätiö näkyy myös vaatteissa.
​

Salpauksen tuoreet Ympäristönhoitajaopiskelijat opastivat hienosti Vesijärvisäätiön pisteellä.
​

Akvaariossa oli monenlaisia kaloja. Montako sinä tunnistat tästä kuvasta?
​

Riikka opastaa oikeaoppisessa roskien keruussa.
​

Paitsi Luonto-ohjaajaksi, olen opiskelemassa myös työnohjaajaksi. Opinnot kestävät kaksi vuotta ja niiden järjestäjänä on Kehitystiimi. Kouluttajina meillä ovat Marko Lamberg sekä Ulla Nuutinen. Kahden ensimmäisen päivän peruteella uskaltanee sanoa, että on tulossa rikas ja rankka kaksivuotinen meille kymmenelle opiskelijalle - sen verran syvään sukellettiin heti alkuunsa. Oman peilinsä eteen käveleminen on mielenkiintoista, hyvässä ja turvallisessa seurassa kurkistaminen tuohon henkiseen peiliin voi tuottaa Joonas Kokkosen teoksen Durch einen Spiegel (peilin läpi) kaltaisen kokemuksen.

Reflektointia tuon lokin kanssa, vai kuitenkin itseni kanssa?
​

Samalla tavalla, kuin polut luontoon syntyvät kävelemällä, myös ystävyyden polut syntyvät vuorovaikutuksessa, jossa on hyvä ja turvallista olla.
​ 

Kaksi viikkoa vierähti todella nopeasti. Taisin blogitaipaleen alkupuolella kirjoittaa, että pyrin kirjoittamaan viikoittain, mutta matkaan tulee mahtumaan myös poikkeuksia tästä rytmistä. Nyt on kulunut pari viikkoa edellisestä kirjoituksesta.

Kävimme koulun kanssa opettelemassa veneilyn jaloa taitoa käytännössä. Niken hellässä huomassa on hyvä oppia niin vesilläkulun sääntöjä ja ohjeistuksia kuin sitä niinsanottua perstuntumaa veneeseen. Koulun Rappen on isompi ja huomattavasti tuuliherkempi verrattuna omaan veneeseemme. Sen huomasin erityisesti rantautuessa. Tuona ajopäivänä oli kuitenkin aika navakka tuuli. Mukava ja mielenkiintoinen koulupäivä!

Rappen, Nikke ja oppilaat.
​

Mallikasta ajoa Niken tarkkaillessa taitojamme.
​

Käkisalmen sillan alusta on kaunis.
​

Ei ollenkaan hassumpi koulupäivä...
​

Kävimme eilen viettämässä Mietteen porukan kanssa onki-iltapäivää. Mietteeläiset ovat aiemminkin pitäneet vastaavia tapahtumia, mutta nyt otettiin mukaan vähän enemmän evästä - pääsinhän vaikuttamaan asiaan ;-) Samalla tutustuin uusiin Mietteen jäseniin ja toivonkin, että heistä tulee vielä innokkaita luontoryhmäläisiä, jahka saamme ryhmät ja tulevan toiminnan suunniteltua kunnolla. Varsinaisesti työharjoitteluni alkaa kuun viimeinen päivä, mutta mikäs on ottaessa pientä varaslähtöä onkimalla.

Onkimassa kauniina päivänä - voiko sen paremmin viettää aikaansa? (Kuva: Riikka Salmi)
​

Rauhoittava maisema ja mukavia ihmisiä. (Kuva: Riikka Salmi)
​

Retkigrillissä valmistuneet hodarit maistuivat myös Mietteen toiminnanjohtaja Riikalle.
​

Pitihän ne kalat mitata ja arvojärjestys laittaa kohdilleen - keskellä se onnekkain kalamies.
​

Naisvoimalla nostettu päivän suurin kala.
​

Mutta kahdella pienellä mentiin tämän leikkimielisen kisan kärkipaikalle, sillä yhteismitta ratkaisi pelin.
​

Vuodet vierivät ja kesät loppuvat aikanaan. Jälleen on ollut aika palata kotiin ja Lahdessa olevan arjen askareisiin. Olen onnellisessa asemassa, koska arjessani saan opiskella ja tehdä asioita, joista pidän.

​Ennen paluutamme käväisimme vielä Tenovuonon suulla Tanamunningenin Sandbuktalla. Jälleen kerran kuvat eivät tee oikeutta sille valtavalle kauneudelle, jota tuo karu luonto tarjoaa. Puhuin puhelimessa, tai tarkemmin ottaen yritin puhua puhelimessa, noustessani ensimmäisen kuvan ottopaikan kumpareelle. En tiedä sainko sanottua, että itkuhan tässä pääsee, ennen kuin kentät katosivat ja puhelu katkesi. Vaikka olen jo monia kertoja Sandbuktalla käynyt, jokainen kerta tekee vaikutuksen minuun ja jälleen kerran ylämäen aiheuttaman puuskutuksen lisäksi avautuva maisema salpaa hengityksen. Ensi talven aikana, suljettuani silmäni, haluan "katsoa" tätä maisemaa vielä usein juuri ennen unta.

Tuolta aukosta alkaa äärettömältä tuntuva Jäämeri.
​

Rannan kauneutta.
​

Sateenkaaren päästä löytyy se varsinainen aarre ilman aarrearkkua.
​

Kotiin on hyvä palata ja arki on elämän tärkein elementti. Paljon on opittavaa alla olevan kallion kaiverruksesta. Se on tehty jo aikaa sitten, ennen toista maailmansotaa ja muistuttaa ainakin minua siitä, mitä ei pitäisi pitää itsestäänselvyytenä. Synnyinmaa voi olla Suomi, mutta sen voi ajatella olevan myös tämä "äiti maa" - siitä on syytä pitää huolta. Kaunis on ainakin Hahmajärvellä synnyinmaa ja sen vedet.

Kaunis olet synnyinmaa. Usean metrin mittainen kaiverrus vuodelta 1931.
​

Kaunis on myös ilta Vesijärvellä.
​

Ja kaunis on tulen hehkukin.
​

Kävin ystäväni kanssa marjareissulla ja tutustumassa Kimolan kanavaan sen avajaispäivänä 3.8.2020. 12 metrin tiputus kanavan tunnelin päähän on hurjan tuntuinen. 

Kimolan juuri avattu kanava.
​

Vaikuttava sulkuportti. Kovin pieniä ovat ihmiset taustalla.
​

Punapuolat odottavat poimijaansa.

Pykeija on kylä, johon liittyy paljon suomalaista historiaa. Kylästä, Kveeneistä ja alueen ajasta ennen teitä kannattaa lukea esimerkiksi Samuli Paulaharjun Ruijan suomalaisia -kirjasta. Myös Retkipaikan esittely Pykeijasta on kattava, enkä siksi ala tähän kirjoittamaan sen enempiä kuvauksia Pykeijasta. Pääsin mukaan Juhan porukkaan kalastusretkelle, enkä olisi voinut saada hienompaa päivää "lahjaksi" Jäämereltä! Kiitos vielä Juha sukulaisineen ja Lohirannan porukka, jotka olitte mukana. Tita ja Tapani: saatte kyllä kuvia sähköpostiin, jahka ehdin ne teille tehdä. Toivottavasti lähipäivinä. Alla kuvia hienosta ja muistorikkaasta päivästä. Leifin kanssa onneksi sovittiin, että tapaamme ensi kesänä uudelleen. 

Leif Ingilæ - luotettava kippari ja taitava kalastaja.
​

Pyydöt turskalle.
​

Nillan komea turska. Isä-Tapani seuraa ylpeänä taka-alalla, kun nuori polvi näyttää mallia.
​

Olenkohan jotenkin hassu, kun ihastuin tähän kompassiin kovasti...
​

... ja suorastaan sekopäisesti ihastuin Jäämereen ja tähän veneen perävanaan?

Ennen kuin rapumerta saatiin ylös, joutui Leif tekemään korjaushommia. Kuva ei kerro sitä, millaiset olosuhteet hänellä olivat korjausta tehdessä. Korkealla veneen kallistukset olivat lievästi ilmaistuna voimakkaita!
​

Tulihan niitä kuningasrapujakin.
​

Juha ja Leif hoitivat perkuun vahvalla kokemuksella.
​

Toisaalta, me naiset - Tita ja minä - taisimme olla NE kalamiehet tällä reissulla, vaikka Juha pieniä turskia makeammaksi mainostikin ;-) 
​

Saapuminen Pykeijan satamaan. Toivottavasti pääsen tänne vielä uudelleen, ja uudelleen, ja uudelleen, ja uudelleen. Sanoinhan, että olen sekopäinen, sanoinhan?
​