Viikko on jälleen vierähtänyt

Kuinka nopeasti aika kuluukaan täällä Utsjoella ja sen lähistöllä! Kesä alkaa lähestyä loppua. Sen huomaa myös öiden valon värin vaihtumisena sekä veden nopeana laskuna. Kirjoitin viime viikolla vesien olleen normaalia korkeammalla. Kuitenkin kuluneen viikon aikana vedenkorkeus on tipahtanut nopeasti lähestyen normaalia heinäkuun korkeutta. 

Nuoraskari alkaa olla näkyvillä kuten muinakin kesinä.
​

Jos olisi mahdollista tinkiä unesta tulematta väsyneeksi ja alavireiseksi, en varmaan nukkuisi ollenkaan näinä heinäkuun öinä. Alla oleva kuvapari kertoo siitä, miksi mielestäni yksi kesä menisi helposti "ihan vain törmää ees-taas kulkiessa". 

Aamuyön tuntien taikaa.
​

Samat jalansijat noin puolen päivän aikaan.
​

Käväisin eilen ystäväni Marian kanssa Ifjordfjelletin maisemissa. Kesä on kulunut ihan liikaa arkisissa askareissa ja olen tullut kävelleeksi aivan liian vähän ylänköjä. Ylängönvaje on vakava tauti. Se ajaa ihmisen hulluuden partaalle, jos ei saa ajoittain nähdä riittävän pitkälle. Seuraavat kuvat kertonevat enemmän kuin tuhat sanaa sille, joka osaa katsoa valokuvia niin, että ymmärtää niiden olevan vain lattea yritelmä tallentaa sitä, minkä silmä näkee. 

Tätä maisemaa on vaikea sanoittaa, vaikka kuinka haluaisi.
​

Kata - hieno retkikoira.
​

Yön "hämäriä hetkiä" Torhopissa, näkymä tien varrelta kohti Durevuohppia.

Tässä ja tänään asiat asettuvat paikoilleen; maailman melske vaikenee ja kiitollisuus valtaa mielen - ymmärrän olevani etuoikeutettu eläessäni juuri tätä elämää.
​